Puoluekokous toteaa, että aloitteet eivät anna aihetta toimenpiteisiin.


Puoluekokous päättää muuttaa SDP:n sääntöjä puoluehallituksen valinnan osalta siten, että puoluekokous valitsee puheenjohtajan, puoluesihteerin, kolme varapuheenjohtajaa ja lisäksi puolueen jokaisesta piirijärjestöstä valitaan yksi puoluehallituksen jäsen.

Muilta osin puoluekokous katsoo, että aloitteet eivät anna aihetta sääntömuutoksiin.

Puoluehallituksen lausunto aloitteisiin 184-187

Aloitteissa käsitellään puoluehallituksen koostumusta niin, että puoluesihteeri ehdotetaan valittavaksi puoluevaltuustossa (aloite 184). Lisäksi ehdotetaan (aloite 185), että puoluehallituksen kokoa pienennetään niin, että varapuheenjohtajia valittaisiin nykyisten kolmen sijasta kaksi ja että puoluehallitukseen valittaisiin 8-10 varsinaista jäsentä nykyisten 10-13 sijaan (pl. puheenjohtaja, puoluesihteeri ja em. varapuheenjohtajat). Aloitteessa 186 puolestaan vastustetaan keskustelussa ollutta aloitetta nimittää piirijärjestöjen puheenjohtajat puoluehallitukseen. Puheenjohtajan osalta aloitteessa 187 esitetään, että säännöissä mahdollistetaan naisen ja miehen samanaikainen ja tasavertainen kaksoispuheenjohtajuus puolueessa.

Puoluehallitus on käsitellyt tulevien puoluehallitusten kokoonpanoa useaan otteeseen sen jälkeen, kun piirijärjestöjen puheenjohtajat nostivat asian keskusteluun. Järjestöuudistustyöryhmä pohti loppuvuodesta 2015, mitä muutoksia sääntöihin aiheutuisi, mikäli puoluehallitus määrättäisiin koostumaan puheenjohtajan, puoluesihteerin ja varapuheenjohtajien lisäksi piirijärjestöjen puheenjohtajista. Samalla se pohti, pitäisikö uudistuksen yhteydessä puoluesihteerin valinta siirtää puoluekokoukselta puoluevaltuustolle. Piirihallitukset pääsääntöisesti puolsivat näitä ajatuksia, mutta Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan puoluekokouksella on jatkossakin oltava oikeus päättää puoluehallituksen koostumuksesta.

Puoluehallitus asetti kesäkuussa 2016 sääntötyöryhmän, jonka tehtäväksi määriteltiin ”elokuun 2016 loppuun mennessä tehdä puoluehallitukselle arvio keskustelussa olevien sääntömuutosten vaikutuksista. Työryhmän tulee tarkastella puolueen pitkän aikavälin periaatteita ja käytäntöjä puoluehallituksen sekä puoluesihteerin valintaperusteista ja valintatavasta. Työryhmä ottaa arviossaan huomioon järjestöuudistustyöryhmän esityksen ja siihen liittyvät piirijärjestöjen kannanotot”. Sääntötyöryhmä suositteli, että

1. Puoluehallituksen valinnassa pyritään vahvistamaan sen strategista roolia.

– Jäsenet voisi tällöin hakea erilaisista sosiaali-, talous-, kansainvälisen politiikan jne. edustajista.

– Piiriryhmät voisivat asettaa ehdolle useampia ehdokkaita, joista kokous koostaa monipuolisen ja strategiseen työhön sopivan kokonaisuuden. Kisa puoluehallituksesta käytäisiin siten maantieteellisen edustavuuden lisäksi myös politiikan eri lohkojen asiantuntemuksen ja hallitustyöskentelyn osaamisen näkökulmista.

– Puoluehallituksen koko olisi nykyistä pienempi.

2. Käytännön työtä ja nopeita poliittisia linjauksia varten puoluehallitus nimittää työvaliokunnan.

3.  Puoluesihteeri valitaan jatkossakin puoluekokouksessa, jotta hänellä on selkeä mandaatti puolueen poliittisten päätösten valmistelussa ja puoluetoiminnan johtamisessa.

– Puoluesihteeri voisi käydä piirien toiminnanjohtajien kanssa säännölliset kehitys/työnohjauskeskustelut.

Työryhmän esityksiä 1.9.2016 käsitellyt puoluehallitus piti hyvänä käytäntönä, että puoluesihteeri valitaan edelleen puoluekokouksessa. Puoluehallitus arvioi myös, että puoluehallituksessa on hyvä olla koko maan edustus, mutta jätti avoimeksi, vaatiiko tämä sääntöjen muuttamista.

Aloitteessa 187 halutaan edistää SDP:tä feministisenä liikkeenä määräämällä säännöissä naisen ja miehen samanaikainen ja tasavertainen kaksoispuheenjohtajuus. Suomen yhdistyslaki lähtee kuitenkin siitä, että kullakin järjestöllä on selkeästi nimetyt vastuunkantajat ja heillä roolit. Näin ollen aloitteen mukaista sääntömuutosta ei ole mahdollista tällä hetkellä toteuttaa.

Puoluehallitus pitää hyvänä periaatteena sitä, että SDP:n säännöt jatkossakin mahdollistavat enemmän kuin rajoittavat.

184 Puoluesihteerin valinta siirrettävä puoluevaltuustolle

Porin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry

Porin Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry esittää, että

Puolueen sääntöihin tehdään seuraavat muutokset:

16 §

Varsinaisen puoluekokouksen tehtävänä on,

– – –

3) valita puolueen puheenjohtaja, puoluesihteeri ja puoluehallituksen jäsenet sekä puolueen ensimmäinen, toinen ja kolmas varapuheenjohtaja näiden sääntöjen 40 §:ssä määrätyllä tavalla,

 

39 §

Puoluevaltuuston tehtävänä on:

– – –

uudeksi kohdaksi lisätään

14) valita puolueen puoluesihteeri

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 331

185 Puoluehallituksen valinta

Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ry

Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ry esittää, että

puolueen sääntöjen 40 § ensimmäinen kappale muutettaisiin kuulumaan seuraavasti:

Puolueen lainmukaisen hallituksena ja poliittisen toiminnan johtoelimenä on puoluehallitus, johon kuuluu varsinaisen puoluekokouksen erikseen valitsemien puheenjohtajan, puoluesihteerin ja 2 varapuheenjohtajan lisäksi 8-10 muuta jäsentä. Näistä vähintään yhden on oltava jäsenenä Suomenruotsalaisiin Sosialidemokraatteihin kuuluvassa puolueosastossa.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 332

186 Puoluehallituksen valinta

Mänttä-Vilppulan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö r.y.

Mänttä-Vilppulan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö r.y. esittää, että

puoluehallituksen kokoonpanoa ei muuteta siten, että sen jäsenet muodostuisivat piirien puheenjohtajista.

Pelkäämme, että valta keskittyisi liikaa ns. puolueen sisäpiiriläisille. Mielestämme puoluehallituksen jäsenissä pitäisi olla ns. tavallisia rivipoliitikoita maakunnista.

Henkilö, joka hoitaisi piirin puheenjohtajuuden ja puoluehallituksen kokoukset ei voi mielestämme olla perheellinen, työssäkäyvä ja asua maakuntakeskusten ulkopuolella syrjäseudulla.  Näin maantieteellisesti vaikutusmahdollisuudet puolueessamme keskittyy ja em. seudut jätetään suosiolla muiden puolueiden temmellyskentäksi.

Puolueella pitää olla jokin toinen kanava piirien puheenjohtajien, puoluehallituksen jäsenten ja eduskuntaryhmän välisen keskustelun käymiseen.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 332

187 SDP:n säännöissä on mahdollistettava naisen ja miehen samanaikainen ja tasavertainen kaksoispuheenjohtajuus puolueessa!

Kallion Sosialidemokraatit ry:n jäsen Timo Kärkkäinen

SDP:n täytyy olla sekä aito että Suomen johtava feministinen puolue. Tämän tavoitteen julisti linjakkaasti myös SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puolueristeilyllä elokuussa 2016:

“Suomalaisessa yhteiskunnassa on kuitenkin edelleen sukupuoleen perustuvia sortavia tekijöitä. Niin miesten kuin naistenkin osalta. SDP haluaa jakamattoman ihmisarvon pohjalta rakentaa tasa-arvoista yhteiskuntaa. Siis: SDP on feministinen puolue.”

SDP:n sisältä puuttuu kuitenkin merkittävä osoitus, joka paaluttaisi naisten ja miesten tasa-arvon ja kumppanuuden puolueessa. Osoitus, joka vääjäämättömästi todistaisi ihmisille, että olemme Suomen johtava feministinen puolue. SDP:n säännöt eivät tällä hetkellä tunne puheenjohtajuuden jakamista kahden henkilön kesken, tasavertaista kaksoispuheenjohtajuutta. Jos SDP:n puoluekokous haluaa, se voi muuttaa puolueen sääntöjä mahdollistamalla kahden henkilön muodostaman tasavertaisen, rinnakkaisen kaksoispuheenjohtajuuden puoluehallituksessa, puoluevaltuustossa, piirijärjestön piiritoimikunnassa, kunnallisjärjestön kunnallistoimikunnassa ja puolueosaston johtokunnassa.

Puolueemme nykyinen, vanhanaikainen säännöstö estää, että SDP voisi todella osoittaa olevansa nykyaikainen feministinen puolue, joka voi tasa-arvoisesti jakaa tasavertaisen johtajuuden mies- ja naispuheenjohtajan kesken niin puolueen ylimmässä johdossa kuin muissa elimissä.

Vastaavaa sääntömuutosta esitti Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n naisjärjestö ASF SPD:n vuoden 2015 puoluekokouksessa.

Vastaavanlainen kaksoispuheenjohtajuus on käytössä Ruotsin Ympäristöpuolueessa (Miljöpartiet) . Puolue valitsee johtoonsa 2 “puhemiestä” (Språkrör) – naisen ja miehen. Puolue pitää menettelyn perusteena tasa-arvoperiaatetta (naisten ja miesten tasa-arvo kaikilla tasoilla) sekä työnjaollista perustetta.

Myös Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n naisjärjestö ASF perusteli naisen ja miehen muodostamaa kaksoispuheenjohtajistoa työnjaollisilla syillä: etenkin piiri- ja kuntatason puheenjohtajuudet voivat olla aikaa vieviä ja raskaita vapaaehtoisia luottamustehtäviä esimerkiksi perheellisille, joten jaettu puheenjohtajuus on myös ajankäyttöä ja työtaakkaa helpottava ratkaisu.

Esitän, että

SDP muuttaa sääntöjään puoluekokouksen, piirijärjestön ja kunnallisjärjestön sääntöjen osalta siten, että 2 samanarvoista ja samat oikeudet omaavaa puheenjohtajaa, nainen ja mies, voidaan valita puoluehallituksen (eli puolueen) ja puolueen muiden elimien puheenjohtajiksi jakamaan johtajuuden tasa-arvoisesti, täysin samoin oikeuksin ja velvollisuuksin.

Sääntöjä muutetaan vähintään puoluehallituksen eli koko puolueen puheenjohtajan valinnan osalta (SDP:n säännöt 40. pykälä).

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 332

Uusimaa pk-ryhmä
Uusimaa

Puoluekokous toteaa, että aloitteet eivät anna aihetta toimenpiteisiin

Kaakkois-Suomi pk-ryhmä
Kaakkois-Suomi

Puoluekokous toteaa, että aloitteet eivät anna aihetta toimenpiteisiin