Sama kuin puoluehallituksen esitys.


Puoluekokous viittaa sääntömuutokseen piirijärjestöjen mallisääntöjen 14 §:ssä.

Aloitteissa esitetään piirihallitusten jäsenten kauden muuttamista kaksivuotiseksi ja että piirihallituksiin valittaisiin myös varajäseniä.

Piirijärjestön sääntöjen 14 §:n mukaan ”Puheenjohtaja sekä ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja valitaan syyspiirikokouksessa kahdeksi seuraavaksi kalenterivuodeksi ja piirihallituksen jäsenet valitaan seuraavaksi kalenterivuodeksi.”

SDP:ssä on 13 piirijärjestöä ja niillä hieman erilaiset tarpeet. Osa piirijärjestöistä on kokenut nykyisten sääntöjen määräämän tavan hyväksi. Siinä piirijärjestön puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien kausi on eri kuin muun piirihallituksen. Osa piirijärjestöistä haluaa tähän muutosta. Puoluehallitus esittääkin, että SDP:n sääntöjä muutetaan niin että molemmat tavat ovat mahdollisia. Kukin piirijärjestö voi valita itselleen sopivan tavan.

181 Piirihallituksen jäsenten toimikauden muuttaminen

Varsinais-Suomen Sos.dem. Piiri ry:n aloite

Piirijärjestön sääntöjen 14 §:n mukaan

”Puheenjohtaja sekä ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja valitaan syyspiirikokouksessa kahdeksi seuraavaksi kalenterivuodeksi ja piirihallituksen jäsenet valitaan seuraavaksi kalenterivuodeksi.”

Yhden vuoden kausi on kovin lyhyt piirihallituksen jäsenelle. Tehtävän ja piirihallituksen toiminnan sisäistäminen vie oman aikansa ja juuri kun on sisäistänyt tehtävän, alkaa kauden loppu häämöttää. Lisäksi on erikoista, että puheenjohtajiston ja hallituksen jäsenten kaudet ovat erimittaiset.

Varsinais-Suomen Sos.dem. Piiri ry esittää, että

piirijärjestön sääntöjen 14 §:ssä ko. lause muutetaan kuulumaan ”Piirihallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja jäsenet valitaan kahdeksi seuraavaksi kalenterivuodeksi.”

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 222

182 Piirihallituksen jäsenet valittava 2 vuodeksi ja piirihallitukselle 3-5 yleisvarajäsentä

Ähtärin Sosialidemokraatit ry:n aloite

Ähtärin Sosialidemokraatit ry esittää, että

sääntöjen 14 pykälä muutetaan siten, että piirihallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan kuten puheenjohtajistokin; ja heille 3-5 yleisvarajäsentä

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 222

183 Piirihallitukseen varajäsenet ja kausi kaksivuotiseksi

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry:n aloite

Piirihallituksen osalta säännöt eivät tunne varajäseniä. Etenkin piirijakojen muuttuminen suuremmiksi alueiksi tuo tarpeen myös piirihallituksen osalta varajäsenten valinnalle. Piirihallituksen työskentelyn osalta olisi hyvä myös muuttaa piirihallituksen kausi kaksivuotiseksi, jotta työ piireissä olisi pitkäjänteistä ja toimintaan sitouduttaisi vahvemmin.

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry esittää, että

piirien sääntöjä muutetaan siten, että piirihallitukseen valitaan varajäseniä 0-10 ja piirihallituksen kausi muutetaan kaksivuotiseksi.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 222