Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen ja sanomaan verotuksen oikeudenmukaisuuden tärkeydestä ja nykyisen verojärjestelmän kehittämistarpeesta. Puoluekokous painottaa, että hyvän verojärjestelmän tulee riittävän veronkannon lisäksi kiinnittää huomiota verorasituksen kohtaantoon, tuloerojen tasaamiseen sekä ympäristö- ja muiden haittojen ehkäisyyn. Verotuksen uudistuksessa tulee edetä johdonmukaisen ja vahvaan tutkimustietoon perustuvan suunnitelman pohjalta.


Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen ja sanomaan verotuksen oikeudenmukaisuuden tärkeydestä ja nykyisen verojärjestelmän kehittämistarpeesta. Puoluekokous painottaa, että hyvän verojärjestelmän tulee riittävän veronkannon lisäksi kiinnittää huomiota verorasituksen kohtaantoon, tuloerojen tasaamiseen sekä ympäristö- ja muiden haittojen ehkäisyyn. Verotuksen uudistuksessa tulee edetä johdonmukaisen ja vahvaan tutkimustietoon perustuvan suunnitelman pohjalta.

Aloitteessa esitetään verokehityksen kääntämistä kohti tasaverotuksesta progressiivisempaan verotukseen. Aloitteessa esitetään kaikkien tulojen verottamista saman yhteisen verotaulukon mukaisesti, sekä kunnallisveron muuttamista progressiiviseksi. Kunnallisverossa on jo tällä hetkellä olemassa myös progressiivisia piirteitä erilaisten vähennysten kautta.

Pääomavero ja ansiotulovero eriytettiin tosistaan 1990-luvun alun suuressa verouudistuksessa. Tällöin ansiotulojen verottamista jatkettiin useaportaisella progressiivisella asteikolla, kun taas pääomatulojen verotukseen muodostui yksi asteikko ilman progressiota. SDP:n politiikan toimesta pääomaveroa on korotettu viime hallituskaudella ja siihen on luotu korotettu verokanta korkeimmille pääomatuloille. Vaihtoehtobudjetissaan puolue on myös esittänyt molempien pääomaverokantojen korotusta, alempaa kantaa kahdella ja korkeampaa kantaa yhdellä prosenttiyksiköllä.

Kunnallisveron osuus tuloista taas riippuu kunnallisveroprosentin lisäksi ansiotulojen määrästä ja lajista, sillä ne määrittelevät vähennykset, joita tulonsaaja saa. Palkka- ja yrittäjätuloista saa ansiotulovähennyksen ja eläketulosta kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen. Perusvähennys lasketaan kaikkien ansiotulojen perusteella. Myös verosta tehtävä työtulovähennys pienentää pienempituloisten palkansaajien maksamaa kunnallisveron määrää.

Kunnallisveron osuus tulosta nousee ansioiden kasvaessa. Tämä progressio on tullut yhä selvemmäksi viime vuosina toteutettujen työtulovähennyksen ja perusvähennyksen laajennusten myötä. Esimerkiksi Veronmaksajien keskusliiton selvityksen mukaan vuonna 2016 keskimääräisellä 19,87 kunnallisveroprosentilla kunnallisveroa ei makseta lainkaan alle 12 700 euron vuosipalkasta. 25 000 euron vuosipalkasta kunnallisveroa maksetaan noin 12 prosenttia ja 40 000 euron vuosipalkasta noin 17 prosenttia. SDP on esittänyt omassa vaihtoehtobudjetissaan, että eläketulovähennyksen muutos muutetaan vastaamaan työtulovähennystä. Näin voidaan osaltaan välttää palkansaajien ja eläkkeensaajien kunnallisverokohtelun eriytyminen.

7 Verolainsäädäntöä muutettava kansalaisten tasavertaisen kohtelun saavuttamiseksi

Nurmeksen Sosialidemokraatit ry

Suomen kansalaiset ovat verotuksessa eriarvoisessa asemassa.

Pieniä palkka- ja eläketuloja sekä sosiaaliturvaa verotetaan jopa raskaammin kuin suuria pääomatuloja. Varakkaita verotetaan vähemmän kuin vähävaraisia.

Valtion progressiivisesta tuloverosta on siirrytty jo yli 20 vuoden ajan kohti tasaveroa korottamalla mm. arvonlisä-, kiinteistö-, sähkö-, polttoaine- ja kunnallisveroa. Progressiivisen tuloveron tuotto on enää 6-7 % valtion verotuloista.

Kansalaisten tasavertaisen kohtelun saavuttamiseksi Nurmeksen Sosialidemokraatit ry esittää, että

verolainsäädäntöä muutetaan seuraavasti:

1) Valtion verotuksessa kaikkia henkilökohtaisia tuloja, myös sosiaaliturvaa, verotetaan yhden progressiivisen verotaulukon mukaan. Verotus ei ole riippuvainen tulon lähteestä.

2) Kunnallisvero muutetaan progressiiviseksi.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 26

Savo-Karjala pk-ryhmä
Savo-Karjala

Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen ja sanomaan verotuksen oikeudenmu-
kaisuuden tärkeydestä ja nykyisen verojärjestelmän kehittämistarpeesta.
Puoluekokous painottaa, että hyvän verojärjestelmän tulee riittävän veronkannon lisäksi kiinnittää huomiota verorasituksen kohtaantoon, tuloerojen tasaamiseen sekä ympäristö- ja muiden haittojen ehkäisyyn. Verotuksen uudistuksessa tulee edetä johdonmukaisen ja vahvaan tutkimustietoon perustuvan suunnitelman pohjalta.