Puoluekokous ei pidä tarkoituksenmukaisena luoda uutta kunnallista osakeyhtiömallia nykyisten mallien rinnalle ja katsoo, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin. Puoluekokous pitää perusteltuna selvittää eri osakeyhtiöiden käytäntöjä ja mahdollisuuksia avoimuuden lisäämiseksi.


Puoluekokous ei pidä tarkoituksenmukaisena luoda uutta kunnallista osakeyhtiömallia nykyisten mallien rinnalle ja katsoo, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Aloitteessa esitetään, että Suomeen säädetään erillinen yhtiömuoto, joka soveltuu osakeyhtiötä paremmin julkisten palveluiden tuottamiseen.

Julkisten palveluiden kohdalla joudutaan pohtimaan tarkoituksenmukaista tuotantomuotoa. Toiminta voi olla kunnan omaa toimintaa, liikelaitoksessa tapahtuvaa, yhtiöitettyä 100-prosenttisesti kunnan omistamia, kuntien yhdessä omistamia tai kunnan osittain omistamia osakeyhtiöitä tai ulkopuoliselta toimijalta ostettua palvelua. Palvelutuotannon tapa kannattaa valita tarkoituksenmukaisuusperiaatteella.

Suomessa on useita erilaisia yhtiömuotoja. Osa niistä on erityisesti tiettyyn toimintaan tarkoitettuja, kuten vaikkapa asunto-osakeyhtiöt, vakuutusyhtiöt tai pankit. Niillä on oma lainsäädäntönsä. Osa yhtiöistä on yleisemmin erilaisiin toimintoihin soveltuvia.

Aloitteessa kuvatut ongelmat liittyvät siihen, että osakeyhtiön toimintaperiaate lähtee yhtiön edun turvaamisesta. Sitä eivät koske samanlaiset julkisuusvelvoitteet kuin kunnan omaa toimintaa.

Aloitteessa esitettyjä ongelmia kunta voi ratkaista tuottamalla palvelut itse tai tiukentamalla omistajaohjausta yhtiöissään. Kunnan etu osakeyhtiössä voidaan turvata mm. omistajaohjauksella ja yhtiöjärjestyksessä linjaamalla.

53 Suomeen saatava yhtiömuoto, joka soveltuu nykyisiä paremmin julkisen sektorin omistamiin yhtiöihin

Antskogin Työväenyhdistys ry:n jäsen Taina Lackmanin, Etelä-Vantaan Sosiali-demokraatit ry:n jäsen Ulla Kaukolan, Nummen Työväenyhdistys r.y:n jäsen Pirjo-Leena Forsströmin ja Inkoon Sosialidemokraatit ry:n jäsen Soile Gustafssonin aloite

Aloitteenamme esitämme, että lainsäädäntöä täydennetään siten, että Suomeen saadaan yhtiömuoto, joka soveltuu nykyisiä paremmin julkisen sektorin omistamiin yhtiöihin.

Julkisella sektorilla tarkoitetaan sitä talouden osaa, joka on joko valtion tai kuntien omistuksessa ja jota verovaroin rahoitamme. Tähän julkiseen talouteen kuuluvat myös esim. Kela, kuntayhtymät ja liikelaitokset sekä valtionyhtiöt. Julkiseen talouteen meillä on lainmukainen talouden ja hallinnon valvontamahdollisuus, mm. hallintolaki ja laki asiakirjojen julkisuudesta. Päätökset pitää perustella, ne ovat julkisia, niihin voi hakea muutosta tai oikaisua ja niistä voi valittaa, jos kokee, ettei demokratia ole toteutunut.

Yhä enemmän yhteisiä asioita on siirretty kuntien ja julkisen sektorin omistamien osakeyhtiöiden hoidettavaksi.  Voimassaolevan lainsäädännön mukaan (OYL 1:5) osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa, ellei yhtiöjärjestyksessä erikseen toisin määrätä. Meille on muodostunut lukuisa määrä eri aloille suunnattuja julkisia palveluita, joiden hoito on siirretty näille, lähtökohtaisesti osakeyhtiöille, joilla lain mukaan on tämä voitontuottamisvaade.

Demokratia ei toteudu tällaisessa mallissa aiotulla tavalla. Osakeyhtiöitä eivät koske lainkaan samat säännöt kun kuntia, kuntayhtymiä ja valtiota eli mainittua julkista sektoria. Olemme ”ulkoistaneet” eli tässä: yhtiöittäneet, monia asioita, perusterveydenhuollosta koulutukseen, asumispalveluista vanhustenhuoltoon ja energian tuottamiseen. Näissä yhtiöissä jopa tuotetaan voittoa siinä määrin, että yhtiöiden on mahdollista sijoittaa pääomaturvaamattomille markkinoille yhteisiä varojamme.

Tilanne on osin väistämätön, sillä meiltä puuttuu julkiseen talouteen sopiva yhtiömuoto. Osakeyhtiö ei ole tällainen. Se soveltuu sellaisenaan liike-elämään, muttei julkisten hyödykkeiden tuottamiseen, eikä yhteisen hyvän tuottamiseen. Aina, jos yhtiön rahoitus tulee lähes kokonaan julkisen sektorin kautta, on em. valvontaulottuvuuden purtava myös yhtiön talouden ja hallinnon hoitoon.

Antskogin Työväenyhdistys ry:n jäsen Taina Lackman, Etelä-Vantaan Sosialidemokraatit ry:n jäsen Ulla Kaukola, Nummen Työväenyhdistys r.y:n jäsen Pirjo-Leena Forsström ja Inkoon Sosialidemokraatit ry:n jäsen Soile Gustafsson esittävät, että

lainsäädännöllä muodostetaan oma yhtiömuoto, vaikkapa JY eli julkinen yhtiö, jossa voidaan noudattaa sitä lainsäädäntöä, joka julkiselle sektorille on välttämätöntä.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 73