Puoluekokous yhtyy aloitteessa esitettyyn ajatukseen täystyöllisyydestä. SDP korostaa työn kysyntään perustuvaa talous- ja työllisyyspolitiikkaa. Puolue näkee työtakuumallin yhtenä osana laajaa, mm. koulutusta ja kuntoutusta tarjoavaa aktivointitoimenpiteiden valikoimaa. SDP:n työllistämispolitiikan keinovalikoimaan kuuluvat myös suorat julkisen sektorin työllistämistoimet. Lisäksi on otettava huomioon sosiaalipoliittiset työllistävät toimenpiteet.


Puoluekokous yhtyy aloitteessa esitettyyn ajatukseen täystyöllisyydestä, mutta esitetyn työtakuun sijaan haluaa edistää laajempaa mm. koulutusta ja kuntoutusta tarjoavaa aktivointipolitiikkaa.

Aloitteessa esitetään työtakuuta, joka turvaa kaikille työhaluisille työpaikan ja työehtosopimuksen mukaisen palkan.

Puoluehallitus pitää täystyöllisyyttä kannatettavana tavoitteena, mutta ei pidä realistisena sitä, että julkinen sektori voi turvata työpaikan kaikille halukkaille. Työttömyysjaksoja alkaa vuosittain lähes miljoona. Yhteiskunnan on mahdotonta taata kaikille palkkatyötä, mutta yhteiskunnan pitää taata palvelut, jotka mahdollistavat työttömän osaamisen ja työmarkkinavalmiuksien paranemisen siten, että työtön voi hakeutua avoimen sektorin työhön.

Aloitteessa esitettyyn suuntaan ja työvoimasta huolehtimiseen pyritään aktiivisen työvoimapolitiikan ja aktiivisen sosiaalipolitiikan keinoin. Aktivointiastetta pitää pyrkiä nostamaan, koska kouluttautuminen, palkkatuettu työ ja muut toimet ovat parempia kuin avoin työttömyys. Varsinkin pitkittyessään avoin työttömyys uhkaa työntekijän työkykyä, osaamista ja tulevaa työllistymistä. Työmarkkinoilla syntyy ja kuolee keskimäärin 400 työpaikkaa joka päivä. Tämä kertoo työmarkkinoiden nopeasta muutoksesta. Muutoksessa pärjäämiseen pyritään mm. Nuorten yhteiskuntatakuun ja muutosturvan avulla. Myös uusittu työttömyysturvalainsäädäntö ohjaa aktivointiin.

37 Työtakuu käyttöön

Globaalisosialidemokraatit GSD ry:n aloite

Työttömyys on kasvanut taas voimakkaasti. Poliittinen keskustelu työllisyyden kasvattamisesta on keskittynyt siitä huolimatta vahvasti työvoiman tarjonnan kasvattamiseen. Tämä on paradoksaalista tilanteessa, jossa ongelmana on työpaikkojen liian vähäinen määrä, eikä se, että työntekijöitä ei ole riittävästi tarjolla. Erityisesti heikossa suhdannetilanteessa tulisi keskittyä siihen, miten työhaluiset ihmiset pääsisivät töihin.

Työhaluisten ihmisten pitäminen töissä on myös tehokkainta pitkän aikavälin työn tarjontapolitiikkaa, koska se on paras tapa huolehtia ihmisten työkyvystä ja työhaluista tulevaisuudessa. Jos työttömäksi joutuvan yhteys työmarkkinoihin katkeaa pitkäksi aikaa, sitä on hyvin vaikea palauttaa millään politiikkatoimenpiteellä. Pitkittyvä työttömyys tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Näin ollen tavoitteena on oltava täystyöllisyys kaikissa tilanteissa.

Koska politiikalla ei voi pakottaa yksityisiä yrityksiä työllistämään ketään, vastuu täystyöllisyydestä on viime kädessä julkisella sektorilla. Jokaiselle vailla työtä olevalle tulisi taata työpaikka. Työtakuutyönä voitaisiin tehdä mitä tahansa yleishyödyllistä, ja työstä maksettaisiin kunnollinen työehtosopimusten mukainen palkka. Tarkoituksena ei olisi korvata jo olemassa olevia julkisen sektorin töitä.

Työtakuu toimisi myös automaattisena vakauttajana, kun se pitäisi yllä kokonaiskysyntää matalasuhdanteissa. Mikä tärkeintä, se pitäisi tehokkaasti ihmiset mukana yhteiskunnassa ja ehkäisisi syrjäytymistä ja inhimillistä kärsimystä.

Globaalisosialidemokraatit GSD ry esittää, että

SDP ottaa tavoitteekseen työtakuun. Työtakuuohjelmassa julkinen valta takaa kaikille työhaluisille työpaikan.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 54

  • Tammikuu 2017

    Työttömät eivät pääse riittävästi kuntoutukseen, koska Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen määrärahoja on leikattu. Jos ei pääse ”normaaleille” työmarkkinoille, on kuitenkin löydettävä mielekäs paikka yhteiskunnassa. Muuttuva työelämä, johon sosiaaliturvan on muutoksen myötä tuotava uusi ulottuvuus.