Puoluekokous viittaa aloitteen 204 vastaukseen ja toteaa, että jos hallituksen esitys toteutuu, selvitetään sen vaikutukset SDP:n organisaatioon, jotta voidaan tehdä tarpeelliset muutosesitykset seuraavalle puoluekokoukselle.


Puoluekokous viittaa aloitteen 204 vastaukseen ja toteaa, että jos hallituksen esitys toteutuu, selvitetään sen vaikutukset SDP:n organisaatioon, jotta voidaan tehdä tarpeelliset muutosesitykset seuraavalle puoluekokoukselle.

Aloitteessa esitetään, että puolueen sääntöjä muutetaan niin, että piirijärjestön alueena on itsehallintoalueen tai vaalipiirin alue, mikäli alueiden itsehallintouudistus astuu voimaan. Asiaa on käsitelty myös aloitteessa 204, jossa halutaan varmistaa maakuntiin resursseja ja toimintaohjeet, mikäli maakuntauudistus toteutuu.

SDP:n sääntöjen 3 §:n mukaan piirijärjestön alueena on yhden tai useamman vaalipiirin alue. Eduskunta päätti edellisellä vaalikaudella vaalipiiriuudistuksesta, jonka seurauksena myös SDP:n piiriorganisaatioon muodostettiin kaksi uutta järjestöä: Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan piirit. Näissä molemmissa yhdistyi kaksi alueella aiemmin toiminutta piirijärjestöä.

Puoluekokoukseen tultaessa ei ole tiedossa toteutuuko hallituksen esitys maakuntavaaleista vai ei. Jos hallituksen esitys toteutuu, täytyy SDP:n harkita huolella, mitä vaikutuksia sillä mahdollisesti on omaan toimintaorganisaatioomme.

199 SDP:lle valmisteltava sääntömuutos mahdollisia itsehallintoalueita varten

Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry

Sipilän hallitus on valmistelemassa uudistusta, jossa perustettaisiin uusia itsehallintoalueita nykyisten maakuntien pohjalle. Itsehallintoalueitten tehtäväksi on ajateltu osia nykyisten kuntien tehtävistä keskeisimpänä sosiaali- ja terveydenhuolto, maakuntaliittojen tehtävät, ELY-keskusten tehtäviä yms.

Itsehallintoalueista tulisi suuria vallankäyttäjiä. Demokratian varmistamiseksi ylintä päätösvaltaa käyttäisi vaaleilla valittavat valtuustot ja vaalipiirinä olisi ko. itsehallintoalueen rajat.

Sosialidemokraattinen puolue on järjestäytynyt nykyisin neljään tasoon: puolueosastot, kunnallisjärjestöt, piirit ja puolue. Itsehallintoalueet vaativat oman organisaatiotasonsa vastaamaan, että sosialidemokraattista linjaa viedään eteenpäin ja käytävät vaalit hoidetaan hyvin. Nykyinen vaalipiireihin perustuva piirijärjestöorganisaatio ei pysty toimimaan itsehallintoalueitten järjestöorganisaationa. Ei kuitenkaan olisi mielekästä perustaa viidettä järjestötasoa ottaen huomioon ajankäytön ongelmat ja poliittisen aktiivisuuden väheneminen. Nykyisellään piirijärjestöillä ei välttämättä ole selkeää ohjausvastuuta aluehallinnon suuntaan. Eduskuntavaalit voidaan järjestää suoraan puolueen organisoimina vaalialueina vaalipiireissä yhteistyöllä uusien piirijärjestöjen kesken. Maakuntien kokoiset piirijärjestöt perustuvat sellaiseen toiminta-alueeseen, joka on luonnollinen poliittiselle toimijalle.

Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry esittää, että

puoluekokous päättää sääntöuudistuksesta, jossa puolueen sääntöjä (mm: puolueen säännöt 3§ 2 mom) ja piirien mallisääntöjä, muutetaan siten, että piirijärjestön alueena on itsehallintoalueen tai vaalipiirin alue, mikäli alueiden itsehallintouudistus astuu voimaan.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 345