Puoluekokous pitää asiaa tärkeänä ja velvoittaa puolueen toimimaan sen puolesta, että demokraattiset vaikutusmahdollisuudet julkisomisteisten yhtiöiden toiminnassa varmistetaan ja näiden yhtiöiden toiminnan läpinäkyvyyttä lisätään. Puoluekokous korostaa, että toiminnan läpinäkyvyyttä tulee lisätä myös yksityisomisteisten yhteisöjen ja säätiöiden osalta silloin, kun ne hoitavat julkisrahoitteista tehtävää, kuten kunnan sosiaali- ja terveyspalveluita.


Puoluekokous pitää asiaa tärkeänä ja velvoittaa puolueen toimimaan sen puolesta, että demokraattiset vaikutusmahdollisuudet julkisomisteisten yhtiöiden toiminnassa varmistetaan ja näiden yhtiöiden toiminnan läpinäkyvyyttä lisätään. Puoluekokous korostaa, että toiminnan läpinäkyvyyttä tulee lisätä myös yksityisomisteisten yhtiöiden osalta silloin, kun ne hoitavat julkisrahoitteista tehtävää, kuten kunnan sosiaali- ja terveyspalveluita.

Aloitteessa esitetään, että puoluekokous velvoittaa puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän käynnistämään lainsäädännön uudistuksen, jolla julkisomisteiset osakeyhtiöt saisivat oman demokraattisemman lainsäädännön.

Puoluehallitus yhtyy käsitykseen siitä, että siirrettäessä aikaisemmin julkisyhteisöjen toimesta hoidettuja tehtäviä julkisomisteisiin osakeyhtiöihin tai muihin yksityisomisteisiin yhteisöihin, on vaarana demokratian alan kaventuminen ja toiminnan läpinäkyvyyden ja julkisuuden väheneminen. SDP on toiminut sen puolesta, että julkisesti hoidettujen tehtävien yhtiöittämisellä ei heikennettäisi niiden demokraattista kontrollia ja julkisuutta.

Nykyisessä osakeyhtiölaissa säädetään osakeyhtiömuotoisesta yhteisöstä. Laki sisältää määräyksiä tämän yhtiömuodon toiminnasta, määräysvalta- ja vastuusuhteista ja muista toimintamuotoon liittyvistä asioista. Osakeyhtiömuoto jättää yhtiön omistajalle kuitenkin varsin laajan vapauden järjestää yhtiön toiminta haluamallaan tavalla.

Demokraattista ohjausta julkisomisteisissa osakeyhtiöissä voidaan lisätä esimerkiksi sillä, että yhtiön hallitukseen tai hallintoneuvostoon nimitetään poliittisen vallan edustajia, kuten kunnallisia luottamushenkilöitä. Tämän kaltainen malli on käytössä lukuisissa kunnallisissa ja joissain valtion omistamissa yhtiöissä. Esimerkiksi kunnissa tällaisesta toimintatavasta päättäminen kuuluu kunnallisen demokratian alaan.

Julkisomisteisten osakeyhtiöiden toiminnan julkisuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseen taas tehokas tapa olisi esimerkiksi julkisuuslain mukaisen asiakirjajulkisuuden soveltamisalan laajentaminen koskemaan myös tällaisia yhtiöitä. Ilman lainmuutoksiakin on myös aina mahdollisuus, että yhtiön omistava kunta tai muu julkisyhteisö osana omistajaohjaustaan ohjeistaa yhtiötä tiedottamaan toiminnastaan laajasti ja julkistamaan toimintaansa liittyviä asiakirjoja.

Puoluehallituksen käsityksen mukaan oma julkisia osakeyhtiöitä koskeva lainsäädäntö ei olisi tehokkain keino toteuttaa demokratian ja läpinäkyvyyden lisäämistä julkisomisteisissa yhtiöissä, vaan soveltuvimmat toimenpiteet olisivat yhdistelmä nykyiseen lainsäädäntöön tehtäviä muutoksia yhdistettynä omistajina toimivien julkisyhteisöjen demokraattista vaikuttamista korostavaan omistajaohjauspolitiikkaan. Näillä perusteilla valmistelua ei puoluehallituksen käsityksen mukaan kannata sitoa nimenomaisesti uuteen julkisia osakeyhtiöitä koskevaan erilliseen lakiin.

150 Julkisomisteisille ja julkista tehtävää hoitaville osakeyhtiöille oma lainsäädäntönsä

Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry

Sipilän hallitus on valmistelemassa isoa maakuntauudistusta, jossa perustetaan uusi hallinnon taso maakunnat. Maakunnat ovat saamassa vastuulleen lukuisia aiemmin kunnallisen päätöksenteon piiriin kuuluvia asioita. Työväenliike on koko olemassaolonsa ajan ponnistellut demokratian lisäämiseksi ja tuloksia on saatu aikaan. Nyt kuitenkin demokratiaa uhkaa kaventuminen. Palvelujen tuotantoa on ajateltu siirrettäväksi osakeyhtiöpohjalle pois kansanvaltaisesta ohjauksesta. Osakeyhtiölaki on tarjonnut useasti perusteen, jonka suojassa on voitu käyttää yhteiskunnan rahoja vapaammin alistamatta sitä julkisen pohdinnan kohteeksi.  Julkisuudessa on myös esitetty ajatusta, jossa kunta lähtisi vähemmistöosakkaaksi yksityiseen terveyspalveluyhtiöön, jolloin nykyinen lainsäädäntö ei tarjoa riittävää tiedonsaantia äänestäjille. Olisi hyvä, jos nykyisen osakeyhtiölain rinnalle tulisi laki julkisomisteisista osakeyhtiöistä.

Kotkan Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry esittää, että

puoluekokous velvoittaa puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän käynnistämään lainsäädännön uudistuksen, jossa kokonaan julkisomisteiset sekä osaomisteiset osakeyhtiöt saavat oman demokraattisemman lainsäädännön.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 282

Savo-Karjala pk-ryhmä
Savo-Karjala

Päätösesityksen lisäys:
Puoluekokus esittää, että osakeyhtiölaki ja laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta päivitetään vastaamaan nykypäivän haasteita. Lakeja tulee tarkastella demokratian edistämisen näkökulmasta. Lisäksi työntekijöiden asema tulee lakien uudistustyössä ottaa tarkemmin huomioon.

Helsinki pk-ryhmä
Helsinki

Vastauksessa viimeisestä edellisellä rivillä sanan “yhtiöiden” tilalle sanat “yhteisöjen ja säätiöiden”