Puoluekokous yhtyy aloitteeseen. Puoluekokous katsoo, että erityisryhmien asumista koskevia ratkaisuja tulee kehittää entistä paremmin poikkihallinnollisella ja tehokkaalla yhteistoiminnalla sekä luoda sen pohjalta nykyistä parempi ja yhdenmukaisempi ohjeistus ministeriöiden alaisille toimijoille. Erityisryhmien asumisen inhimillinen toteuttaminen on oltava keskeinen lähtökohta kaikessa toiminnassa.


Puoluekokous yhtyy aloitteen henkeen. Puoluekokous kuitenkin katsoo, että erityisryhmien asumista koskevia ratkaisuja tulee kehittää entistä paremmin poikkihallinnollisella ja tehokkaalla yhteistoiminnalla sekä luoda sen pohjalta nykyistä parempi ja yhdenmukaisempi ohjeistus ministeriöiden alaisille toimijoille. Erityisryhmien asumisen inhimillinen toteuttaminen on oltava keskeinen lähtökohta kaikessa toiminnassa.

Aloitteessa ehdotetaan, että asumispalveluiden toteuttaminen tehdään tarpeen ja toimintakyvyn eikä diagnoosin perusteella.

Suomessa erityisryhmien asumista ohjataan lainsäädännössä melko vähän. Sen sijaan erilaisilla julkisen vallan suosituksilla, periaatepäätöksillä ja ohjelmilla on haluttu päästä hyvään, inhimilliseen ja laitosasumista purkavaan asumiseen. Tällaisia ovat muun muassa mielenterveyskuntoutujien asumispalveluja koskeva kehittämissuositus, vammaisten asumispalveluiden laatusuositus, Suomen vammaispoliittinen ohjelma, kehitysvammaisten asunto-ohjelma ja ikääntyvien asumisen kehittämisohjelma. Niiden tavoitteet lähtevät periaatteessa YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta saakka ja tavoitteet vastaavat jo esimerkiksi osittain jo Ruotsissa toteutettuja käytänteitä.

Tavoitteena on oltava yhtäältä laitosasumisen purkaminen ja toisaalta hyvä asumisen varmistaminen kaikille. Tämä on elämän keskeisiä lähtökohtia. On siis saatava aikaan esteettömiä, toiminnallisesti joustavia ja tarvittaessa helposti mukautettavissa olevia asuntoja tarjolle riittävästi.

Julkisessa keskustelussa käytetään yleisesti laitosasumista ja palveluasumista eikä käsitteiden merkityseroja ei ehkä aina ymmärretä oikein. Käytännössä suuret ryhmäasunnot voivat muodostua ”uusiksi laitoksiksi”, jos tavoitteet muutokselle eivät ole selvät eikä vanhoista tavoista haluta luopua.

Puoluehallituksen mielestä Suomi on eritysryhmien asumisen järjestämisessä hyvällä tiellä, mutta ministeriötasolta lähtevää ohjeistusta on syytää yhdenmukaistaa ja täsmentää. Toteutuksen tulee olla myös kuntatalouden kannalta kestävää. Toisaalta kunnissa ja itse toteutuksessa on löydettävä uusia toteutustapoja. On huomattava, että tämän hallituksen aikana on käynnistetty valtiovarainministeriön johdolla toteuttava palveluasumisen järjestämistä koskeva kuntakokeiluhanke, jossa nimenomaan joustavuutta, inhimillisyyttä ja myös taloudellisuutta haetaan.

126 Asumispalveluiden toteuttaminen tarpeen ja toimintakyvyn, ei diagnoosin perusteella

Lempäälän Työväenyhdistys r.y:n jäsen Tuula Petäkoski-Hultin, Mäntän Työväenyhdistys ry:n jäsen Kyllikki Lahtisen, Nokian Työväenyhdistys ry:n jäsen Eeva Päivärinnan, Tampereen Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry:n jäsen Lea Aartelon, Hakametsän Sosialidemokraatit ry:n jäsen Elsa Koskisen, Kangasalan Kirkonkylän Työväenyhdistys ry:n jäsen Anneli Kiminkin, Oriveden Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n jäsenet Tarja Penttilän ja Raija Vuoren, Toijalan Työväenyhdistys ry:n jäsen Raija Toivosen, Valkeakosken Työväenyhdistys ry:n jäsen Mervi Kaheinen-Niskan ja Ylöjärven Sosialidemokraattinen Toveriseura ry:n jäsen Pirkko Tienarin aloite

Suomessa on jo pitkään ollut tavoitteena, että ihmiset voivat asua omissa kodeissaan myös elämäntilanteessa muuttuessa vaikkapa sairauden, vammaisuuden tai vanhuuden vuoksi. Tämä tavoite ei kuitenkaan ole aina mahdollinen riippuen vammasta tai sairaudesta. Laitosasumisesta pyritään pois kaikin keinoin, mutta sen tilalle tarvitaan vaihtoehtoisia asumismuotoja ja erilaisia palveluita riippuen henkilön toimintakyvystä ja sen muutoksista.

Meillä on viime vuosikymmeninä rakennettu useita erilaisia asumisvaihtoehtoja vanhuksille ja vammaisille. Niille on ollut yksi yhteinen piirre, jos ne ovat saaneet yhteiskunnan tukea rakentamiseensa ja se ollut jo ikään tai diagnoosiin perustuva ominaisuus. Vanhuksille on rakennettu vanhustenpalvelutaloja ja kehitysvammaisille kehitysvammaisten asumisyksikköjä, joista toiset ovat olleet selvästi laitoksia ja rakennettu erityisesti ottaen huomioon henkilökunnan tarpeet ja turvallisuus eikä asukkaiden tarpeet, toiveet ja turvallisuus. Meillä on ja on ollut siis diagnoosipohjaista asumista. On ollut myös tilanteita, joissa kahden aikuisen itsenäisesti liikkuvan kehitysvammaisen pariskunnan yhteistä asumista ei ole sallittu, vaan heidät on haluttu pitää erillään. Yhteisasumista ei ole sallittu heidän vanhempiensakaan luvasta huolimatta.

Nyt on tullut esille esimerkkejä, joissa rakentamishankkeita ei ole luvattu tukea, jos rakentamisessa otetaan huomioon vanhusten tarpeiden lisäksi myös mielenterveyskuntoutujien asumisen tarpeet. ARA:n nykyisten ohjeiden mukaan ei siis ole mahdollista rakentaa palveluasumiseen tarkoitettuja asuntoja, jos asukkaalla on diagnoosina vaikkapa mielialasairaus, mutta ikää ei ole vielä tarpeeksi, jotta henkilöä voitaisiin sanoa vanhaksi. Mikään ei kuitenkaan takaa, ettei palveluasumisen piirissä olevasta vanhuksesta tulisi myös mielenterveyskuntoutuja. Käytännössä yhä useammin on tilanne, että vanhuuden dementikolla on myös mielenterveysongelmia. Tällä samalla periaatteella voidaan torjua myös kahden sisaruksen halu asua samassa rakennuksessa omissa asunnoissaan, jos toinen sisarus on iäkäs ja toinen lisäksi kehitysvammainen.

Tärkeämpää olisi pohtia ratkaisuja siihen, miten turvataan monimuotoinen asuminen ja palvelut useammanlaisille ihmisille kuin miettiä, miten erilaisilla diagnooseilla elävät voidaan erotella toisistaan. Emme erottele lonkkaproteesinkaan saaneita sydänleikkauksissa olleista. Peruskouluissakin on jo yleisesti hyväksytty integraation periaate, miksi siis ei asumisratkaisuissa?

Lempäälän Työväenyhdistys r.y:n jäsen Tuula Petäkoski-Hult, Mäntän Työväenyhdistys ry:n jäsen Kyllikki Lahtinen, Nokian Työväenyhdistys ry:n jäsen Eeva Päivärinta, Tampereen Sosialidemokraattinen Naisyhdistys ry:n jäsen Lea Aartelo, Hakametsän Sosialidemokraatit ry:n jäsen Elsa Koskinen, Kangasalan Kirkonkylän Työväenyhdistys ry:n jäsen Anneli Kiminki, Oriveden Sosialidemokraattinen Yhdistys ry:n jäsenet Tarja Penttilä ja Raija Vuori, Toijalan Työväenyhdistys ry:n jäsen Raija Toivonen, Valkeakosken Työväenyhdistys ry:n jäsen Mervi Kaheinen-Niska ja Ylöjärven Sosialidemokraattinen Toveriseura ry:n jäsen Pirkko Tienari esittävät, että

yhteiskunnassa palveluasumista ei toteuteta erottelun periaatteella, vaan tavoitteeksi tulee ottaa asumispalveluiden toteuttaminen tarpeen ja toimintakyvyn ei diagnoosin perusteella.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 169

  • Tammikuu 2017

    Hallituskaudella 2011-2015 SDP:n tavoitteena oli tukea erityisryhmien, kuten vanhusten, vammaisten ja opiskelijoiden kohtuuhintaista ja laadukasta asumista. Tämä tavoite on toteutunut varsin hyvin. Omavastuukoron alennus 1 prosenttiin ulotettiin myös opiskelija- ja nuorisoasuntoihin. Lisäksi erityisryhmien asuntojen investointiavustuksiin oli tarkoitus satsata lähivuosina 120-160 miljoonaa euroa per vuosi eli hallitus sopi nousujohteisesta avustussummasta. Asumista oli tarkoitus tukea kokonaisvaltaisesti myös kehittämisohjelmilla, joissa mukana useita tahoja: Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma, nk. Ikä-Aske, laadittiin ja käynnistettiin, samoin kehitysvammaisille tarkoitettu Kehas-ohjelma. Pitkäaikaisasunnottomuutta torjuttiin nk. PAAVO-ohjelmalla ja kaupunkien ja valtion kesken tehdyllä aiesopimuksella.

     

    ARA:lla on vuodesta 2010 lähtien ollut uudistuotantona rakennettavien asumishankkeiden lähtökohtana se, että eri erityisryhmiä ei tule sijoittaa samaan palvelutaloon (sekakohteet) tai vastaavasti sijoittaa useita eri erityisryhmiin kuuluvien ihmisten palvelutaloja lähekkäin esim. useammalle vierekkäisille tonteille samaan ryppääseen, joista muodostuu erityisryhmien asumiskeskittymä. Asumiskeskittymät käsittävät useita kymmeniä, jopa satoja asuntoja, joissa asuu pelkästään samaan erityisryhmän kuuluvia ihmisiä tai vastaavasti useampaan eri erityisryhmään kuuluvia ihmisiä. Poikkeuksen muodostavat ikääntyneiden asumiskohteet, joita voi olla useitakin lähekkäin muodostaen palvelualueita tai kortteliin sijoittuvia asumiskokonaisuuksia. Tavoitteena on, että erityisryhmiin (erityistä tukea asumisessaan tarvitsevat ihmiset) kuuluvien ihmisten tulee saada asua tavallisilla asuinalueilla ja olla osana lähiyhteisöä, naapurustoa ja käyttää mahdollisimman paljon niitä peruspalveluja, joita muutkin kuntalaiset käyttävät.

     

    ARA:n ohjeistukseen vaikuttavat kansalliset ja kansainväliset linjaukset erityisryhmien asumisesta. Vahvimmin em. ohjeistuksissa on otettu kantaa kehitysvammaisten asumiseen. Valtioneuvosto linjasi kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelujen toteuttamista antamalla kaksi periaatepäätöstä (Kehas I) 22.1.2010 ja (Kehas II) 8.11.2012. Kehas-ohjelman toteutuksen pohjana olevien valtioneuvoston periaatepäätösten 2010 ja 2012 lisäksi perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuus, 9 §:n oikeus valita asuinpaikkansa ja 19 §:n oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon ovat myös linjausten perustana. Kansallisiin linjauksiin vaikuttavat kansainväliset sopimukset jne. mm. YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista (2007) artikla 19, Euroopan neuvoston vammaispoliittinen toimintaohjelma 2006-2015 (toimintalinja 8) sekä Euroopan Unionin perusoikeuskirja (2000/c364/01) artiklat 20,21,26.

     

    ARA käsittelee kaikki erityisryhmien asumishankkeet yksilöllistä tarveharkintaa käyttäen. Lähtökohtana on, että riippumatta mihin erityisryhmään ihminen kuuluu, hän voisi integroitua oman elinkaarensa ikää vastaavaan ryhmään, esim. ikääntynyt kehitysvammainen tai mielenterveyskuntoutuja voisi asua vanhusten kanssa samassa palvelutalossa, mikäli se yksilöllisen tarvearvion perusteella on kaikille osapuolille tarkoituksenmukaista ja sopivaa. Sen sijaan nuoren kehitysvammaisen tai mielenterveyskuntoutujan sijoittuminen vanhusten palvelutaloon ei tue hänen integroitumistaan tavalliseen elämään, vaan toiseen erityisryhmään. Myös heidän elämäntilanteensa ovat hyvin erilaiset; nuoren kehitysvammaisen tai mielenterveyskuntoutujan asumisessa on kyse mahdollisesti useista vuosikymmenistä, kun taas vanhuksen kohdalla puhutaan korkeintaan muutamasta vuodesta.

     

    Monesti nuori kehitysvammainen tai muulla tavoin vammautunut henkilö sijoitetaan vanhusten palvelutaloon siksi, että hän saa siellä tarvitsemansa avun ja tuen ja tätä perustellaan kustannussäästöillä. Tavoitteena tulee kuitenkin olla, että erityistä tukea asumisessaan tarvitsevat ihmiset saavat tarvitsemansa avun ja tuen niihin asumisratkaisuihin, joissa he asuvat tarvitsematta sen takia muuttaa palvelutaloon tai vastaavaan asumisratkaisuun.

     

    Kuntaministeri Anu Vehviläisen johdolla on kuntien tehtävien vähentämiseen tähtäävässä valmistelussa linjannut helmikuussa 2016 erityisryhmien asumispalveluiden suunnittelusta seuraavaa: Joustavoitetaan erityisryhmien (vanhukset, vammaiset, kehitysvammaiset, päihdeongelmaiset, mielenterveyskuntoutujat) asumispalvelujen ja palveluasumisen suunnittelua, toteuttamista ja valvontaa. Laaditaan joustavia asumispalveluja ja palveluasumista koskeva valtioneuvoston periaatepäätös, jossa uudistetaan palveluasumista koskevat kriteerit siten, että niillä vastataan asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin sekä tuetaan erilaisten ja monimuotoisten toimintamallien kehittämistä paikallisten tarpeiden mukaisesti. Asumispalveluja koskevat suositukset kumotaan ja ARA:n oppaat uudistetaan. Säästövaikutuksiksi on arvioitu noin 28 milj. euroa.

     

    SDP:n ympäristövaliokuntaryhmän eriävässä mielipiteessä valtion talousarvioesitykseen 2016 todetaan: ”Erityisryhmien investointiavustusten myöntövaltuuteen esitetään varattavaksi 122,2 miljoonaa euroa. Investointiavustusvaltuudet on käytetty kokonaan viime vuosina ja hankkeisiin on haettu avustuksia enemmän kuin mitä on voitu ottaa tuen piiriin. On hyvä, että hallitus perui investointiavustuksiin suunnitellut rajaukset, ja opiskelija- ja nuorisoasunnot ovat edelleen investointiavustusten piirissä. Leikkausta viime kauteen verrattuna on luvassa lähes 20 miljoonaa euroa. Erityisryhmien investointiavustusten määrä on jatkossakin oltava viime kauden kehysten tasolla eli vähintään 140 miljoonaa euroa.”

     

    Syksyllä 2016 eduskunta hyväksyi esityksen laeiksi avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 11 §:n sekä aravarajoituslain 4 §:n muuttamisesta, jossa ehdotettiin, että avustuksia voitaisiin jatkossa myöntää myös sellaisille ikääntyneiden palvelutaloissa oleville palvelutiloille, jotka on tarkoitettu talon omien asukkaiden ohella myös muiden samalla alueella asuvien ikääntyneiden käyttöön. Kyse voisi olla esimerkiksi ruokailu-, liikunta-, hoito- tai harrastustilojen rakentamisen, hankinnan tai perusparantamisen avustamisesta. Näin mahdollistetaan palvelukortteleiden syntymistä esim. ikääntyneiden ym. erityisryhmien asuintalojen yhteyteen. SDP kannatti esitystä.