Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.


Puoluekokous yhtyy aloitteeseen.

Säynätsalon Työväenyhdistys esittää, että SDP tekee kaikkensa estääkseen suomalaisen sivistystason ja kätten taitojen alasajon. Perusteluissaan se nostaa esille erityisesti ammatillisen koulutuksen leikkauksen ja ammatillisen aikuiskoulutuksen erityisaseman karsimisen.

SDP:n koulutuspoliittisessa ohjelmassa tuodaan esille myös niitä kipukohtia Sipilän hallituksen politiikassa, joita aloitteentekijät ovat nostaneet esiin. Ohjelmassa tuodaan esille se, että leikkausten ja näivettämisen tie on nyt kuljettu loppuun ja tulevaisuudessa on suunta käännettävä panostamalla koulutukseen, sivistykseen ja innovaatioihin.

106 Koulutuksen laatu ja määrärahat turvattava

Säynätsalon Työväenyhdistys ry

Suomi elää osaamisella. Osaaminen on kilpailukykymme suurin voimavara. Suurin menestystekijämme on laadukas ja maksuton koulutus. Luonnonvaraköyhänä maana ja väestöltään pienenä kansakuntana Suomella ei ole varaa leikata jatkuvasti varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen määrärahoja.

Sipilän hallituksen toimet erityisesti ammatillisen koulutuksen rajuina leikkauksina ja ammatillisen aikuiskoulutuksen erityisaseman karsimisena ovat kestämättömiä.

Säynätsalon Työväenyhdistys ry esittää, että

SDP tekee kaikilla politiikan tasoilla kaiken voitavansa estääkseen suomalaisen sivistystason ja kätten taitojen alasajon.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 208

  • Helmikuu 2020

    Pääministeri Marinin hallitusohjemassa sovittiin laajasti koulutuksen kunnianpalautuksesta ja jopa koko ohjelman otsikossa viitattiin osaamiseen, jotta saatiin suunnanmuutos koulutuksen kehittämisessä. Sivistystason nostamiseksi on vireillä laajoja hankkeita kuten oppivelvollisuusiän nostaminen, korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen sekä jatkuvan oppimisen parlamentaarinen kokonaisuudistus. Tämän lisäksi hallitus on myös lisännyt koulutuksen resursseja.