Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen jakaa ystävyysseurojen avustukset niiden toimintaedellytykset huomioon ottaen tasavertaisin kriteerein. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.


Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen jakaa ystävyysseurojen avustukset yhdenmukaisin kriteerein. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

Aloitteessa esitetään, että SDP sitoutuu ystävyysseurojen valtionavustusten säilyttämiseen vähintään vuoden 2016 tasolla ja valtionavustusten jakamiseen yhdenmukaisilla tasa-arvoisilla kriteereillä.

SDP tunnustaa ystävyysseurojen tekemän arvokkaan ruohonjuuritason yhteistyön merkityksen ja niiden tekemän kansainvälisyys- ja solidaarisuustyön. On kuitenkin tärkeää huomata, että taloudellisesti vaikeat ajat ovat johtaneet siihen, että valtion menoja järjestöavustuksia myöden on leikattu. Opetus- ja kulttuuriministeriön kautta jaetaan avustusta myös nuoriso-, liikunta- ja kulttuurijärjestöille. Edellä mainittujen järjestöjen sekä ystävyysseurojen avustusten laittaminen tärkeysjärjestykseen on kovin vaikeaa. Siksi ei ole perusteltua valita tiettyä avustuskohdetta ja esittää sen avustusten pysyttämistä tietyllä tasolla, mikäli julkisen talouden yleistä tilannetta ei saada käännettyä kasvuun. Sen sijaan SDP katsoo, että ystävyysseurojen avustukset on jaettava yhdenmukaisin ja läpinäkyvin kriteerein kaikille ehdot täyttäville ystävyysseuroille.

105 Järkeä ystävyysseurojen valtionavustusten jakamiseen – SDP:n sitouduttava kansainvälisyyden edistämiseen ruohonjuuritasolla

Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry

Suomessa toimii yli sata ystävyysseuraa. Ne hoitavat ystävyys- ja kulttuurisuhteita ystävyysmaidensa kanssa, ja täydentävät valtioiden välistä virallista yhteistyötä. Ne antavat ruohonjuuritasolla käytännön osoituksia kansalliset, etniset ja kielelliset rajat ylittävästä toiminnasta, ja ne tukevat sivistyksen ja monikulttuurisuuden puolesta tehtävää työtä. Niiden tukeminen on merkki maamme halusta toimia kansainvälisellä näyttämöllä ja osallistua kansainvälisen solidaarisuuden edistämiseen. On siten kaikin tavoin perusteltua, että SDP suhtautuu niiden toimintaan myönteisesti, ja pyrkii varmistamaan, että niiden toiminnan jatkumista tuetaan.

Avustusten myöntämisessä ja niiden määrää harkittaessa sovelletaan valtionavustuslakia. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ystävyysseuroille taloudellista tukea valtionavustusten muodossa, mikäli tietyt ehdot täyttyvät. Ministeriö uudistaa valtionavustushakuja koettuaan sen tarpeelliseksi. Syksyllä 2016 toteutettujen uudistusten seurauksia on vaikea arvioida, mutta ei ole syytä olettaa, että uudistukset veisivät avustuksiin liittyviä käytäntöjä kovin kauaksi aiemmista lähestymistavoista. Joka tapauksessa syksylle 2016 ajoitettuihin uudistuksiin asti valtionavustusten jakamiseen liittyen voimassa ovat seuraavat ehdot, jotka ovat pääpiirteissään olleet voimassa jo varsin pitkään (OKM 2008):

– yhdistyksellä on maksaneita jäseniä vähintään 100 (toiminta-avustus)

– jos hakee vain yhteen hankkeeseen, maksaneita jäseniä vähintään 50 (erityisavustus)

– yhdistys on ollut yhdistysrekisterissä vähintään 2 vuotta

– yhdistys järjestää vähintään yhden yleisötapahtuman vuodessa

– yhdistyksellä on toimiva jäsentiedotus

– yhdistyksellä on selkeä hallinto.

Vuodelle 2016 valtionavustusta on myönnetty yli 30:lle ystävyysseuralle, Ystävyysseurojen liitto ry:lle, sekä Pohjola-Nordenin yhdistyksille. Yhteensä tukea myönnettiin 2 037 000 euroa (OKM 2016). Vaikka esimerkiksi vuonna 2006 ehdotetut leikkaukset ystävyysseurojen valtionavustuksiin eivät toteutuneet koko laajuudessaan, viime vuosina ystävyysseurojen valtionavustuksiin osoitettua kokonaismäärärahaa on useasti leikattu: vuonna 2013 tukea myönnettiin noin 100 000 euroa vähemmän kuin vuonna 2012. Näennäisen vähäiset leikkaukset iskevät varsinkin pieni- ja keskikokoisiin ystävyysseuroihin, joista moni toimii jo nyt ainoastaan jäsentensä talkoohengen pohjalta. Ystävyysseurojen tekemän työn arvoa ei voi monikulttuurisen yhteiskunnan kehittämisen ja vaalimisen merkityksen kannalta korostaa liikaa. Siksi SDP:n on osoitettava arvostuksensa kansainvälisyyttä kohtaan sitoutumalla vähintään säilyttämään vuoden 2016 tasolla se rahasumma, joka ystävyysseuroille voidaan valtionavustuksina jakaa. Samoin SDP:n on sitouduttava ystävyysseurojen tasa-arvoiseen kohteluun siten, että kaikki avustuksia hakevat seurat saavat aina kaikille yhtäläisten kriteerien mukaisesti suhteessa jäsenmäärään ja toiminnan kuluihin yhtäläisten summien edestä avustuksia.

Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry esittää, että

SDP ottaa tavoitteekseen ystävyysseurojen valtionavustusten säilyttämisen vähintään vuoden 2016 tasolla, ja torjuu niihin kohdistuvat leikkaukset. Kaikille ystävyysseuroille yhteisten kriteerien mukaan niille on jaettava ennen kaikkea yhdistyksen jäsenten lukumäärään, toiminnan kuluihin ja opetus- ja kulttuuriministeriön asettamiin tuen jakamisen muihin ehtoihin jatkossakin riittävä summa rahaa, että ne voivat toimia myös tulevaisuudessa.

Löydät tämän aloitteen aloitekirjasta sivulta 207

Helsinki pk-ryhmä
Helsinki

“Puoluekokous yhtyy aloitteen tavoitteeseen jakaa ystävyysseurojen avustukset niiden toimintaedellytykset huomioon ottaen tasavertaisin kriteerein. Muilta osin aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.”